Byrokratian byörteissä

Jos sairaudet ja kipu itsessään ei ihmistä nujerra, niin ei hätää! Kyllä KELA:n toiminta romahduttaa lopulta vahvimmankin ihmisen. Sairasloma siis taas hylättynä takaisin, ja nyt tilanne on se, että mun pitää osallistua kuntouttavaan työtoimintaan (1 krt viikossa) ja ihana ja empaattinen työkkärin virkailijan neuvoi, että nyt olisi paras olla 3 kertaa pois omalla sairasilmoituksella, ja neljänteen kertaan tarvitsee lääkärin A-todistuksen. Sen jälkeen voi olla taas 3 kertaa pois omalla ilmoituksella jne. Nämä tiedot menevät kelaan, ja jos siellä joku typerämpikin uuvatti ymmärtäisi, etten ole ihan työkykyinen. Nyt mun siis pitäisi soitella mun "työpaikkaan", että sairaslomahommat loppui, että koskas niitä päiviä on jolloin mulle olis hommia, muttakun ettäkun mä en sit kuitenkaan niinkuin tule. Ei sitten niin mitään helvetin järkeä!

Lisäksi mun ihana työkkärin virkailija oli soitellut kipakoita puheluita kelaan, ja mun siis pitäisi vihdoin 6 viikon jälkeen saada jotakin rahaa ajalta, jolloin luulin olevani sairaslomalla, mutta en näköjään ollutkaan. Siinäkin kun oli ollut joku ongelma. Lisäksi virkailija ihan aidosti oli pahoillaan mun puolesta, ja sanoi että on kyllä valtavan epäreilu tilanne.

Nyt siis kaiken tämän keskellä kun väsymys ja selkäkipu vie mut ennenaikaiseen hautaan - tai piakkoin jonnekin suljetulle osastolle hermolomalle - romahdin (siis enemmän henkisesti, muta vähän fyysisestikin) tuossa yhtenä päivänä keittiön lattialle parkumaan. Olisin halunnut ottaa jääkaapista ruokaa ja lämmittää sitä mikrossa, mutta en jaksanut. Mun jalat ei jaksaneet olle käytettävissä. Kyllä siinä kohden raavaampikin nainen puhkeaa kyyneliin, kun ruoka on niin lähellä, mutta kuitenkin niin kaukana.