Kroonisen väsymysoireyhtymän hoitoon on tullut tuoreita hoitosuosituksia. Jostakin vanhasta tutkimuksesta oli tullut kohua, kun oli paljastunut tutkimustulosten oikea laita. Ennen väitettiin asteittaisen liikunnan lisäämisen olevan avainasemassa ja sitten tuudittauduttiin siihen että sillä tulee autuaaksi ja terveeksi. Nyt siitä tutkimuksesta olikin sitten paljastunut (vissiin raha puhunut tässäkin...), että vain 10% hyötyy liikunnasta ja 90%:lle se on jopa haitallista.
En sitten tiedä kuka ja missä puhuu totta, ja montako foliohattua, maailmalopun odottajaa ja salaliittoteoreetikkoa mahtuu tähän väliin, mutta sillä ei oikeastaan ole väliä. Mä rasitan itseni kerta toisensa jälkeen aivan liikaa (joka siltikin on naurettavan vähän!) ja kärsin sitten siitä aiheutuvat seuraukset. Vaikka miten vähän yritän tehdä - ja olen yrittänyt jo pitkän aikaa - niin ainakaan minua se ei ole tuntunut parantavan, tai edes helpottavan. Siinä mielessä on ihan se ja sama onko vanha vai uusi tutkimustulos nyt sitten se oikea. Astittaisella (tai yhtään minkäänlaisella) liikunnalla en ole parantunut ja jos edes joskus jotakin pystyy tekemään niin vuodepotilaaksi en ala niin kauan kuin ei ole aivan pakko.
Mites sen antibiootin kanssa sujuu?
Käden ihomuutos on olemassa, mutta pysyy jokseenkin hallinnassa. Ei ole enää juurikaan haavainen. Nivelkivut ovat vähentyneet. Ainakin tavallaan. En ole aamuisin ihan niin tuskaisen kipeä vaikka olisin rasittanutkin itseäni edellisenä päivänä. Lähinnä on enää jumissa ja tönkkö. Toisaalta välillä öisin lonkat on niin kipeät, ettei kyljellään nukkuminen onnistu. Se heikentää unta, kun en oikein muussa asennossa osaa nukkua. Käsien pikkunivelet kuitenkin voivat vähän paremmin. Tosin oli pakko lopettaa virkkausharrastus, että en tiedä jos hulluna tehtailisi edelleen vinkusipuleita...
Väsymys on minussa edelleen kiinni kuin tauti. Uutena kaverina on päänsäryt, varsinkin silmien taakse paikallistuva sellainen. On sitä ollut ennenkin, mutta nyt se on päällä melkein koko ajan. Parina iltana oli leukaperien ja ohimon kihelmöintiä ja sitten yhtenä päivänä puutui pariksi tunniksi koko alahuuli.
Ei tästä nyt oikein tiedä onko tää mennyt parempaan vai pahempaan? Pitäisin kuitenkin, että plussan puolella ollaan kun ei tarvitse harva se aamu itkua tihrustaen odottaa kipulääkkeen vaikutuksen alkamista.
Olipa kerran viisas lääkäri...
Tai ainakin lähes yhtä tarunomaiselta tuntui törmätä sellaiseen satuolentoon. Vähän eri maata kuin se TK lääkäri joka kysyi onko antibiootti auttanut CFS:ään. Joo ei se noihin neurologisiin sairauksiin taida yleensä auttaa...
Mutta takaisin aiheeseen ja tämän päivän endometrioosipoliklinikalle. Onnekseni sain lääkäriksi yhden sortin endometrioosigurun. Ei ollut vakuuttunut siitä, että uusi leikkaus auttaisi minua merkittävästi. Hänen mielestään oli vähän epäselvää sekin, onko magneetissa näkynyt juttu ylipäätään endometrioosia, vai jokin kuvaustekninen juttu liittyen taaksepäin kipanneeseen kohtuun tai vastaavaa.
Varovaisesti nosti esille aiheen kipupoliklinikka. Oli aika äimistynyt kun sanoin että olen sinne muutamaltakin eri lääkäriltä pyytänyt lähetettä, mutta mun pyynnöt on hylätty alkuunsa, kun en minä kuulemma kelpaa sinne. Sanoi että kyllä kelpaan ja tekee lähetteen nyt heti. Leikkausta ei suositellut, mutta olisin senkin saanut valita. Kysyin voinko valkata sen vaihtoehdon sitten vielä myöhemmin jos alkaa tuntua siltä. Lupasi että se on mahdollista ja yhteisymmärryksessä tultiin siihen tulokseen, että kipupolin kautta takaisin hänen vastaanotolleen ja mietitään tilannetta sitten uudestaan.
Kotiin lähdin puhelinnumeron kanssa minne voi soittaa jos tulee ongelmia, ison reseptiläjän kanssa, joista ei kipulääkkeet ihan heti lopu, sekä ennenkaikkea suunnitelma on nyt selvillä taas hetkeksi eteenpäin!
Jos oli kivuliasta taas se tutkiminen, niin on kyllä ollut aika jäätävät jomotukset alavatsalla koko illan. Siitäkin selvittiin kun rohkeni vain ottaa riittävästi kipulääkettä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti