Reumalääkärin määräämät viimeisimmät verikokeetkin tulivat postissa. Niissä kaikki normaalia. Jotain harvinaisempaa reumatautia niillä kait metsästettiin, mutta ei ainakaan verikokeissa mitään näy. Toisaalta itse olen jo hyväksynyt borrelioosin liitännäisinfektioineen ja reumalääkärikin lupaili että siihen antibioottikuuria olisi tarjolla, jos verikokeet ovat ok. Katsotaan mitä lääkäri sanoo, kun soittoaika on ajankohtainen. Jospa tässä pikkuhiljaa alkaisi Suomenkin lääkärit kallistumaan mun kohdalla borrelioosin puolelle. Tai että ennenkaikkea saisi jotakin hoitoa.
Kovin toiveikas en muutaman viikon suun kautta otettavan antibioottikuurin tehosta ole, ja muuta tuskin saa. Pitkittyneeseen borrelioosiin ei juuri muu auta kuin suonensisäinen riittävän pitkäkestoinen antibiootti, ja jos borrelioosi on riittävän kauan saanut kropassa mellastaa ja tehdä tuhojaan, niin ei siihen välttämättä auta enää mikään hoito. Ei edes kallis rahalla ostettu. Mutta kaikki kokeillaan, mitä lääkäreillä on tarjota.
Pelottaa enää asettaa toiveita minkään tai kenenkään varaan, mutta pientä toivonkipinää olen ylläpitänyt kuukauden kuluttua olevan infektiolääkärin vastaanoton johdosta. Tyyppi on ollut HYKSin infektiosairauksien klinikan ylilääkärinä, joten luulisi tietotaitoa löytyvän koko laajuudeltaan mitä Suomen "virallisterveelliseltä" terveydenhuollolla on tarjota. Pitää virkata ja myydä ihan helvetisti vinkusipuleita, että on varaa tämä käynti yksityisesti rahoittaa - nyt kun vakuutusyhtiökin päätti omavaltaisesti lakkauttaa mun sairaskuluvakuutuksen. Edelleenkään ei ole tietoa koska olisi rahaa tulossa kelasta, vaiko jonkuun porsaanreiän tai elinkautisen kanrenssin takia ikinä.
Ehdin jo olla alistuneen lannistunut tilanteeseeni, ja hyväksyin asiat. Tai ainakin yritin olla ajattelematta niitä liiaksi. Kuitenkin on taas kipu ja uupumus ollut sitä luokkaa, että väkisinkin angstia pukkaa päälle. On nyt ollut samaan aikaan endometrioosikipua, borrelioosikipua (johon kuuluu laaja skaala hermokivuista lihas- ja nive/rankalkipuihin, pääkipuun ja näköhäiriöihin) ja helvetillinen uupumus.
Pyöräilin eräänä päivänä 3 km koiran kanssa, eli hyvin rauhalliseen tahtiin. Lenkille lähtiesssä oli oikeastaan keskivertoa parempi olo ja pyöräily itsessään sujui hyvin ja tuntui jaksaminen vielä lenkin lopussakin olevan ok. Ja sitten se taas tuntien kuluttua iski: Järjetön uupumus ja kropan "romahtaminen". Kolme tuntia täyskoomailua sohvalla ja loppupäivä ihme horroksessa. Ei selity edes huonon fyysisen kunnon perusteella niin raju reaktio, se tulisi jo siinä pyöräillessä. Ja hei! 3 kilometriä on naurettavan vähän! Tää on mulle valitettavan tuttua, mutta taas se isolla klohmaisulla syö naista.
Pahinta on se, kun ei pysty.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti