Tiedustelisin, olenko ajokykyinen?

Huomasin tuossa blogiani taaksepäin selatessa, että viimeaikoina tekstit alkavat teemalla "Valvon tässä yksin keskellä yötä, ja tulipa mieleen että...". Mutta niinhän se on. Yön pimeät tunnit ovat useimmiten riipaisevan yksinäisiä. Päivällä voi yrittää huomiota kiinnittää televisioon, käsitöihin, koiran kanssa harrastamiseen, tai mitä nyt ikinä keksiikään tehdä. Kipu ei välttämättä yöllä ole sen pahempi kuin päivällä, mutta kun kaikki ärsykkeet poistuvat ja jäljellä on pimeys ja hiljaisuus, niin sitä väkisinkin huomaa kaiken mitä kropalla on sanottavana. Halusi tai ei. Yleensä silloin on parempi nousta ylös ja yrittää tehdä jotakin. Yöllä toki ei kovin kummoista mellakkaa pysty kotona pitämään, mutta blogin kirjoittaminen on riittäävän hiljaista toimintaa.

Viime yönä alavatsaan sattui. Kuin joku olisi työntänyt yhä uudestaan sukkapuikon lantion lävitse. Makasin kyljelläni, enkä uskaltanut rennosti edes hengittää. Olisi ollut parempi siirtyä vaikka makaamaan sohvalle, ja yrittää harhauttaa ajatuksia johonkin typerään tv-sarjaan. Ei sieltä ikinä yöllä mitään järkevää tule, mutta voisipa sitten edes äimistellä mistä kaikesta telkkariohjelmia oikein tehdään. Olin kuitenkin niin väsynyt, etten jaksanut. Kipu ja väsymys taistelivat jonkin aikaa, kunnes jossain kohti yötä uni on voittanut.

Aamulla odotin kipupolin lääkärin soittavan. Olin jo päättänyt, etten millään enää jaksaisi lääkkeiden kanssa puljaamista. Kerroin nykyisen lääkekokeilun haitoista. Lääkäri oli samaa mieltä, ettei ole mitenkäänpäin mielekästä jatkaa nykyisellä lääkkeellä. Vaihtoehdot olivat palata alkuperäiseen lääkitykseen ja pärjäillä niillä, tai kokeilla vielä yhtä uutta lääkettä. Hetken päästä huomasin lupautuvani taas yhteen lääkekokeiluun, vaikka olin alunperin tahtonut toisin. Kai se on kuitenkin joku taisteluhalu, joka haluaa vielä yrittää. Josko vielä kuitenkin löytyisi se keino, joka helpottaa oloa. Kaikki muu tuntuisi luovuttamiselta, enkä taida ihan vielä olla valmis luovuttamaan.

Ja mikäs siinä olisi kokeillessa, ja vaikka todetessa ettei auttanutkaan kipuun. Mutta siinä kohti kun edellinen lääke ajetaan alas ja saat vieroitusoireita ja seuraavassa aloitetaan annoksia nostamaan ja saat aloitusoireita/sivuvaikutuksia, niin pitää vähän tutkia kalenteria, että mitä sitä onkaan kuvitellut tekevänsä ja missä. Ensimmäisenä täällä keskellä metsää asuessa huolettaa kykeneekö ajamaan autolla. Täällä on melkoisen eristyksissä jos ei uskalla rattiin lähteä. Pitikö mennä kaverin luo? Oliko joku lääkäriaika? Kivunhallintaryhmä? Apteekkireissut? Josta tulikin mieleen, kun juuri tulin apteekista, että mihin mä ollenkaan joutuisin näiden mun ruhtinaallisten kelan rahojen kanssa, jos mun ei tarttis kantaa niitä kaikkia apteekkiin? Nyt näyttää uhkaavasti siltä, että seuraava satsi kun pitäisi ostaa parin viikon kuluttua, pitää muutamaan otteeseen pohtia mistä ihmeestä niihin tempaisee rahat. Mutta mä päätin etten stressaa sitä vielä. Murehditaan sitten kun sen hetki tulee.