TOS

Mä olen keräillyt jo melkoisen kirjon diagnooseja, eikä niille näy loppua. Uutena tulokkaana on TOS (Thoracic outlet syndrome). Kertoo kenellekkään ei sitten niin mitään, vai mitä? Lyhyesti kuvailtuna: Hermoja, suonia ja muuta roinaa jää puristuksiin solisluun ja ylimmän kylkiluun väliin. Ajattelin ensin että minkäköhän romukoppadiagnoosin se fysiatri mulle nyt lykkäs, ei varmaan muutakaan keksinyt. Mutta kun olen tutkinut asiaa, olen ymmärtänyt miten isosta ja ennenkaikkea haittaavasta asiasta on kuitenkin kyse.

Fysiatrin mielestä mulla on tässä nyt useampi ongelma päällekäin, eikä TOS tokikaan selitä mun kaikkia oireita, mutta itseasiassa se selittää kyllä kutakuinkin kaiken, mikä mun yläkropassa riivaa:
- Käsien puutuminen
- Kaularangan kipu
- Hartia-lapaseudun lihasten kramppailut
- Lihasjännitys
- Päänsäryt ja ohimoille tuikkivat terävät kivut
- Tinnitus (alkaa muuten yllättävän paljon raastaa hermoa kun sitä vinkunaa pari vuotta kuuntelee)
- Huimaus
...

ENMG oli normaali, mutta TOS:ssa se kuulemma usein onkin. Altistavat tekijät (yläkroppaa rasittava raskas työ + niskan/kaularangan retkahdusvamma x 2), kipukohdat palpoiden ja positiivinen Roosin testi kuitenkin kaikki löytyy. Tokikaan tällä hetkellä en tee raskasta työtä, en ole tehnyt enää pariin vuoteen kun en pysty, mutta muistan hartia-olkapääseudun hermopinteitä hoidetun pariinkin otteeseen jo useampi vuosi sitten.

Fysiatri suositteli kääntymistä vielä niin reumalääkärin, kuin myös infektiolääkärin puoleen. Ihmetteli, että "On se nyt kumma kun ei EU:n alueella päästä yhteisymmärrykseen borrelioosin diagnosoinnissa!". Oli sitä mieltä, että Saksan borrelioositestien pohjalta mun kannattaisi vielä kysyä infektiolääkärin mielipide siitä, voiko sieltä löytyä syitä mun vointiin. Ja sitten tietenkin edessä olisi TOS:n hoitamiseksi fysioterapiaa, koska leikkaus on aina viimeinen vaihtoehto.

Koska blogi oli tarkoitettu enemmän mun tunteiden vuodattamista varten, eikä tämmöiseen nippelitietoon, niin vähän siitäkin: Mua väsyttää ja sattuu. Mutta just kun mä taas olin jo vähällä luovuttaa, heittää hanskat tiskiin ja todeta rehellisellä suomen kielellä, että vittu mitä paskaa, niin yhtäkkiä tuutin täydeltä satelee konkreettisia avuntarjouksia ja voimaannuttavia ajatuksia. Siis kaikki vielä samana päivänä. Lopulta pillahdin itkuun liikutuksesta ja siitä kaikesta tunteiden vuoristoradasta. Maailmankaikkeus ei selvästikään halua, että mä vielä luovutan.

Naapuri oli juuri tuon avuntarjousryppään aikana meillä kylässä, ja sitäkin alkoi itkettää. Sanoi mulle, että "Sä olet ansainnut ihan kaiken avun, mitä ikinä voit saada!", ja sekös alkoi sitten itkettää vielä lisää.