Positiivisuus

Vaikka positiivisuus ei ole yksi ainoa tunne, se vaatii silti oman postauksensa. Positiivisuuteen kuuluu iloa, rakkautta, hyväksyntää, anteeksiantoa (eikä vähinten itselleen) ja ennen kaikkea kiitollisuutta. Positiivista ajattelua voi myös opetella, mutta omasta kokemuksesta voin sanoa, ettei se ole aina helppoa.

Silakkakohtauksia ja mustaa huumoria

Ja mikä ehkä yllättävintä, positiivisuuteen kuuluu myös vihaa, raivoa ja ankaraa angstia. Tai kuka minä olen sanomaan mitä siihen kenelläkin kuuluu. Voin vain kertoa miten itse olen asiat kokenut. Monesti olen kuitenkin kuullut ihmettelyä, että miten voit kaikesta kokemastasi huolimatta olla aina niin positiivinen? No siksi, että olen:

1) Aikoinaan joutunut opettelemaan positiivisen ajattelun selviytyäkseni.
2) Pyrin mahdollisimman nopeasti käsittelemään huonotkin tunteet, jotteivat ne kerry sisälle ja myrkytä mieltä.

Joskus pitää itkeä, raivota, sätkiä lattialla, ahdistua ja olla surullinen. Saada siis kunnon itku-potku-raivarit, eli tutummin silakkakohtaus. Ehkä minusta näyttäytyy positiivinen puoli muutamastakin syystä yllä mainittujen lisäksi. Pahimpaan angsti-poruun ei yleensä tule lähdettyä ihmisten ilmoille, joten kukaan ei näe mun epäpositiivisuutta silloin. Pakon edessä, mieluiten mahdollisimman lyhyitä aikoja kerrallaan, on joskus helpompi peittää kaikki huolettoman hymyn alle kuin näyttää miten asiat todella ovat. Ja mikä tärkeintä: Musta huumori pelastaa yllättävän paljon.

Positiivisen ajattelun opettelua

Tämä viimeiset neljä vuotta ei ole ainoa ajanjakso mun elämässä, kun mulla on ollut rankkoja kokemuksia. Siitä on nyt yli kymmenen vuotta, kun päätin opetella positiivisen ajattelun taidon. Mun elämässä oli onneksi silloin eräs henkilö joka edesauttoi tämän taidon opettelussa.

Enkä sano, että se käy helposti. Aluksi harasin vastaan koko ajatusta minkä ehdin. Kiukuttelin. Turhauduin. Suutuin. "Mitä tuokin ihminen muka mun elämästä tietää? Sille ei ole varmaan itselleen tapahtunut ikinä mitään pahaa. Ihan kun tämä paska siihen loppuisi, että ajattelen jotenkin eri tavalla?!?".

Vuoden verran ainakin nakkelin niskojani koko ajatukselle, kunnes olin siinä pisteessä, jolloin totesin ettei mulla olis mitään menetettävääkään. Miksen voisi kokeilla. Aluksi niiden positiivisten asioiden etsiminen oli äärimmäisen vaikeaa ja tuntui huijaamiselta. Miksi mä olisin iloinen auringonpaisteesta tai jostain muusta yhtä tyhjänpäiväisestä, kun ei se oikeasti tuntunut yhtään merkittävältä asialta. Itsensä huijaamista koko touhu.

Jatkoin kuitenkin sinnikkäästi. Joku päivä vihdoin huomasin oikesti olevani kiitollinen auringonpaisteesta. Oli paljon kivempi kävellä kauppaan auringonpaisteessa kuin vesisateesa. Tuntuu itsestäänselvältä ja melko mitättömältä asialta, mutta siitä se lähti liikkeelle. Ennen en olisi kiinnittänyt asiaan mitään huomiota, vaan kironnut vasta seuraavana päivänä vesisadetta ja märkiä vaatteita. Saatoin minä niitä edelleen kirota, mutta olin sentään huomoinut edellisen päivän ihanan ilman.

Asioilla on tapana järjestyä

Positiivisen ajattelun opetteluun kului useampi vuosi, ja pitkään aikaan en halunnut myöntää sitäkään, että siitä olisi ollut mulle muka jotain apua. Myöhemmin olen oppinut, ettei se ole itsensä huijaamista, vaan yksinkertaisesti niiden hyvien asioiden löytämistä - huomaamista. Se koettelemusten määrä ei sillä vähene, mutta se auttaa selviytymään. Sitä alkaa uskoa, että kun vielä on edes joitakin hyviä asioita olemassa, niin kyllä nämä asiat tästä järjestyvät lopulta. Jos eivät järjesty, silloin ei olla vielä lopussa.

Jokaisella ihmisellä on tietenkin omat tapansa käsitellä asioita ja omanlaiset puolustusmekanisminsa. Mulle positiivinen ajattelu on ollut kullan arvoinen työkalu. Se on sellaista henkistä voimavaraa.

Ja voin sanoa että kyllä sitä silti koetellaan useasti. Ja kuten alussa kirjoitin, joskus pitää saada se silakkakohtaus, rypeä itsesäälissä, suuttua ja vihata kaikkea, itkeä elämän epäreiluutta. Joskus huonot fiilikset menevätkin ohi yllättävän nopeasti, kun niiden antaa tulla. Joskun menee tunti, ja joskus ahdistutaan viikko. Mutta aina sieltä on noustu.

Kiitollisuus

Positiivisessa ajattelussa on pohjimmiltaan kyse kiitollisuudesta. Mitä vaikeampaa on, sitä simppelimmät asiat tuottavat kiitollisuutta. Kyky kävellä on helposti itsestäänselvä asia. Kun muutaman kerran on jalat lähteneet alta tai kivut ja lihasheikkous niin voimakasta, että on vaikeuksia päästä edes sohvalta vessaan, niin kummasti siitä kävelykyvystä alkaa olla kiitollinen.

Koiralenkit saa nykyään ihan uuden merkityksen. Joka päivä, kun pystyn kävelemään 20 minuuttia. 40 minuuttia. Saati jos pystyn kävelemään tunnin, olen siitä erittäin kiitollinen. Ei tarvita edes sitä auringonpaistetta, ja kiitollisuus on hyvin aitoa. Ei tarvitse "keksiä" olevansa jostakin asiasta hyvillään kuten alussa.