Toivonkipinöitä

Olin etukäteen ajatellut, että sekin olis aika kurja tilanne, jos mistään ei löydy mitään selitystä haittaaville oireille. Pään magneettikuva oli täysin puhdas. Onneksi. Ja onneksi tutkimukset eivät kuitenkaan lopu tähän. On se kuitenkin kivempi ajatus, että se vika olis jossain muualla kuin päässä. Minut on nyt siis todettu virallisesti tervepäiseksi!

Olin jännittänyt neurologin aikaa niin paljon, etten ollut saanut aamulla syötyä mitään. Niimpä saatiin samalla reissulla otettua paastoa vaativat labrat, joissa tutkittaisiin lisää asioita. Lista oli piiiiitkä, muttei kertonut mulle paljoakaan. (Googletin myöhemmin kotona). Laskin kuitenkin labrahoitajan ottavan 17 putkea verta. Luit oikein, seitsemäntoista (17)! Lisäksi sain lähetteen hermoratatutkimukseen, jonka ajankohta tulee sitten postissa kotiin. Pään magneettikuva kun puoltaa sitä, ettei vika ole keskushermostossa, joten seuraavaksi tutkitaan ääreishermostoa.

Onhan se toki edelleen mahdollista vaikkei tippakuurit tunnu purevankaan, että mulla nyt vaan on kroonistunut myöhäisvaiheen borrelioosi, jonka olemassaoloa ei Suomessa tunnusteta kuin muutaman lääkärin toimesta. Sillä ei kuitenkaan heru turvaa toimeentulosta, hoidosta, saati mistään muustakaan avusta - ellet satu omistamaan kasapäin rahaa. Silloin ensimmäisestä ei ole huolta ja loput voi ostaa.

Silti, kaikesta huolimatta ja oli mitä oli, päivän päätteeksi päällimmäinen tunne on toivo! Mulla on ensimmäistä kertaa pitkään aikaan olo, että ehkä tässä hommassa on vielä hieman toivonkipinöitä. Ehkä mä vielä joskus tervehdyn niin paljon, että juoksen koirieni kanssa agilityratoja. Tai jos ei niin villeille ideoille anna valtaa, niin ainakin pystyisin päivittäin käymään koirieni kanssa normaaleilla kävelylenkeillä. Ja tekisin tämän kaiken ilman kipuja.

Ehkä jonain päivänä, sillä torstai on toivoa täynnä!